23.10.2016

Boulderoinnin Eti(i)kkaa


Kiipeilyn harrastajamäärän räjähdysmäinen nousu viime vuosina on saanut aikaan joltain osalta myös sen, että siirryttäessä sisältä ulos ei välttämättä ole käytössä vanhaa Mentori -lähestymistä, jossa joku jo pidempään harrastanut miekkonen opastaisi boulderoinnin perusetiikassa. Omalta osaltaan kiipeilyn parhaita puolia on se, ettei ole olemassa selkeästi määriteltyjä ja hyväksyttyjä sääntöjä. Toisaalta se on myös jonkinlainen haaste, jos on halua harrastaa jonkinlaisten kriteereiden mukaisesti. Kriteerithän ovat hyvinkin kirjoittamattomia ja jopa kulttuurisidonnaisia. Esimerkkinä jenkkipossejen maihinnousu muutamia vuosia sitten Euroopan boulderpaikkoihin. Hämminki eri keskustelufoorumeilla oli varsin rikasta, kun posset kiipesivät mm. fontsunkin klassikkoistumalähdöt kyykkysiltään. Tuostakin selkkauksesta tuli kuitenkin konsensus, kun he selittivät, että kyseinen tapa oli meren takana ollut juurikin se "oikea" suoritustapa, kuten sisäkiipeilyssäkin yleensä.




Useampikin kiipeilyn harrastaja on lähestynyt syksyn aikana tämän teeman osalta, joten päätin ottaa neuvosta vaarin ja pyrin kokoamaan jonkinlaisia ohjenuoria varsinkin lajissa ulkokiipeilyyn siirtyville harrastajille. Avuksi tähän pohdintaan sain muutaman superinnokkaan ja aika lailla kokeneenkin harrastajan, jotka ovat asiaa pohtineet harrastevuosiensa varrella. Omia ajatuksiaan avaavat Pohjois-Suomen osalta Jani Lehtola, Grand Old Man -osastosta Rami Haakana, Naiskiipeilijöistä Pia Viljakainen ja Etelä-Karjalan puolesta Tuomo Lankinen. Lähetin heille yhteisen kysymyspatterin, johon jokainen avasi omaa näkökulmaansa. 

ISTUMALÄHTÖ - Miten määritellään istumalähtö? Onko määritellyllä/illä aloitusotteilla merkitystä? Pädien käyttö (1, 2 vai 3), (Pädin paksuus)…? Jos ei yletä lähtöotteille, onko ok laittaa alle paksummin patjaa vai jättää reitti kiipeämättä?
SEISOMALÄHTÖ – Määritellyt aloitusotteet (onko reitti muutoin totaalisen erilainen eri kiipeilijöille? Patjojen käyttö (pitääkö mainita topossa ensinousun tyyli)? Pitääkö seinälle nousta stattisesti ennen muuvien aloittamista (tuleeko siitä muutoin hyppylähtö)?

Jani: Jos probleeman ensinousu on istumalähtö yhdeltä pädiltä, tulee toistonkin tapahtua istuen yhdeltä pädiltä, eikä kyykkylähtönä tai päditornilta taikka istualtaan jalalla pädiltä ponnistaen.
Jos probleema on ensinoustu kyykkylähtönä yhdeltä pädiltä, lähdetään kyykystä yhdeltä pädiltä.
Jos probleeman ensinousu on seisomalähtö yhdeltä pädiltä, lähdetään seisoen yhdeltä pädiltä, eikä hyppylähtönä tai päditornilta. Jos probleeman ensinousu on hyppylähtö maasta, pädiltä tai fontsumatolta niin sitten toistonkin tulisi tapahtua hyppylähdöllä ensinousun hengessä.

Jos et yllä lähtöotteille, on reitti sinulle ehkä morpho ja joudut etsimään vaihtoehtoisen metodin, joka todennäköisesti voi olla vähän vaikeampi, mutta mikäs sen palkitsevampaa, kuin vetää sellainen reitti toppiin! Jos vaihtoehtoista metodia ei ole tarjolla, niin silloin kannattaa käyttää sitä tervettä järkeä miettiessä, mikä tekee reitin lähdöstä sinulle juuri ja juuri mahdollisen, mutta ei helpompaa. Jos yllä oleviin on poikkeuksia, ne on yleensä mainittu topossa.



Lähtöotteiden pitäisi olla selkeät ja yleensä topossa on mainittu mistä probleema lähtee. Jos näin ei ole, sen saa selville ainakin ensinousijalta. Vähänkään vanhemmat ensinousut on melko varmasti tehty nykyistä ohuemmilta pädeiltä, Fontsussa jopa ohuelta fontsumatolta. Eli jos stuffaat hanurin alle esim. Dominaattorin tai pari Mondoa, on varmasti joka assis helpompi, jolloin kannattaa miettiä tuliko nyt hyvä mieli. Hyvänä esimerkkinä käy Supermartikainen assis Ahvenanmaalla, joka todellakin lähdetään vain yhdeltä pädiltä sieltä montun pohjalta.
Lähtökohtaisesti pädillä on tarkoitus tehdä tippumisesta turvallisempaa, eikä helpottaa reitin kiipeämistä.

Rami: Kiipeilijöitä on kaiken kokoisia, löytyy sekä hongankolistajia että meitä normaalimittaisia. Tämä on niitä harvoja ominaisuuksia, joihin kiipeilijä ei voi treenamalla vaikuttaa.

Reittiä ei tietenkään kannata jättää kiipeämättä, jos kädet lähtöotteilla takamus ei ylläkään maahan tai pädille. Lyhyemmälle kiipeilijälle tällainen lähtö on usein selvästi vaikeampi, koska raajoja ei saa aseteltua lähtöotteille tukevasti istuen. Kontaktipisteet kuormittuvat ennen kuin kaikki raajan ovat otteilla. Jos alempaa järkevän kokoista lähtöotetta ei löydy, on mielestäni ok korottaa alustaa maltillisesti sen verran, että juuri yltää istuen lähtöotteille. Jos aloitusotteissa on niin leveä syliväli, ettei ulottuvuus riitä edes alustaa korottamalla (eikä alempaa lähtöotetta löydy), kannattanee siirtyä seuraavalle reitille.

Seisomalähdöissä olen pitänyt periaatteena nousta seinälle staattisesti ennen muuvien aloittamista. Maasta ponkaisu - vaikka vain yhdellä jalalla - muuttaa aloituksen hyppylähdöksi. Poikkeuksena tilanne jossa lähtökäsiotteet ovat niin korkealla ettei niihin hyppäämättä yllä. Mikäli hyppääminen lähtöotteille on syystä tai toisesta mahdotonta  (esim. underit, saiderit, mikrokrimpit,...) on mielestäni ok maltillisesti korottaa alustaa. Tässäkin tapauskohtaista harkintaa, överiksi ei pidä vetää.

Tapauskohtainen harkinta on suotavaa sillä kaikki reitit ovat yksilöitä.


Joillain reiteillä on parempi pitää kieli keskellä suuta, jottei däbää... @Antti Liukkonen

Pia: Istumalähtö lähtee pädillä istuen ja pakarat nousee viimeisenä maasta, kun jalat on eka seinällä. Jos on määrätyt lähtöotteet, niin kädet lähtee niiltä, eikä niiltä otteilta mihin maasta yltäisi. Lähtöotteet ovat ensinousijan määrittämät, mutta jos niitä ei ole ilmoitettu esim. topossa niin silloin kai lähdetään alimmasta loogisesta kohdasta istuvaltaan. Pädejä mielestäni yksi, mutta jos ei oikeesti yllä yhdeltä pädiltä lähtöotteille, niin sitten voi laittaa toisen (tai kolmannen jos ei edelleenkään yllä lähtöotteille). Ei ehkä kuitenkaan niin, että rakentaa tuolin pädeistä, jotta pääsee parempaan lähtöasentoon. Istumälähdön pointti ja vaikeus tulee siitä, että pitää vetää itsensä eka seinään. Seisomalähdössä paino on jo valmiiksi jaloilla ja seinällä.

Seisomalähdössä on sama homma kuin istumalähdössä, määritellyiltä otteilta lähdetään ja ensinousija ne määrää. Jos ei oo merkitty, niin sit ne selkeät mihin yllät seisaalteen, tai kysyt joltain joka tietää mistä se lähtee. Pädejä pääasiassa yksi, mutta jos ei yllä otteille niin laitetaan enempi. Yleisesti oon sitä mieltä, että staattinen nousu seinälle on se oikea tyyli, ei maasta ponnistus. Hyppylähdöt on asia erikseen.

Kun on vain yksi iso ote (kantti) poistuu ongelma aloitusotteen määrittelystä.
Vai poistuuko? Onko kantti jostain kohtaa merkittävästi parempi... @Veeti Liukkonen
Tuomo: Istumalähdön määritelmänä pitäisin sitä, että reitille lähdettäessä viimeinen maahan osuva kehon osa on takapuoli. Mielestäni niin istuma- kuin seisomalähdöissä ensinousijan käyttämät alkuotteet olisi hyvä olla merkittynä topossa. Jos jokainen lähtee niistä otteista johon itse yltää voi reitti olla totaalisen erilainen. Jos kannikka maasta ei millään ylety lähtöotteille, on mielestäni sopivaa käyttää paksumpaa pädiä, tai jopa tuplapädiä, jotta yltää alkuperäisille lähtöotteille.

Mielestäni ensinousun tyyliä tulee kunnioittaa ja käyttää samoja lähtöotteita kuin ensinousija. Reitin alkuperäinen greidi perustuu kuitenkin ensinousijan käyttämään lähtöön ja jos reittiä kiipeillään eri otteista, ei reitti ole sama.
Toki tämä edellyttää ensinousijalta tietoja topoa varten. Jos ensinousun lähtöotteet tai selvä linja ei ole tiedossa lienee turvallista olettaa, että lähtöotteet ja linja on looginen ja noudattelee ”easiest way up” logiikkaa.

Seisomalähdössä seinälle noustaan staattisesti niin, että liikkeen pysäyttäminen on mahdollista, tai kaikki raajat käytetään kivessä kiinni ennen ensimmäistä liikettä. Muutoin seisomalähdöstä tulee helposti hyppylähtö, jolloin maasta ponnistetaan vauhtia ensimmäiseen muuviin. Hyppylähdöstä tulisi olla merkintä topossa.

Pohdintaa: Kaukon Markolta nousi muistisääntönä esiin hyvä näkökulma reittien lähtöihin. Monastihan joku lähtö ei tunnu itsestä mielekkäältä ja tekisi mieli lähteä tyystin eri kohdasta. Sehän on hyväksyttävää, mutta tuolloin ei voi kommentoida mitenkään esimerkiksi reitin vaikeutta. Tai voi, mutta suotavaa on mainita, että on kiivennyt eri version reitistä.

DÄBIT – Mikä lasketaan däbiksi?

Kyseisen kaltaisessa dynossa spottaajan on oltava huolellinen, jottei aiheuta däpiä. @Antti Liukkonen

Jani: Däbiksi lasketaan kaikki kiipeilijän osumat muuhun kuin kiveen jota kiivetään, esim. siis maahan, puuhun, spottaajaan, pädiin jne. Däbi on däbi, vaikka voissa paistaisi, tai viisi kaveria sanoisi, ettei sitä lasketa. Eli uusiksi meni, jos däbäät mihinkään.

Rami: Jokainen kosketus muuhun kuin kiveen on mielestäni laskettava däbiksi, muuten koko asia muuttuu liian tulkinnanvaraiseksi. Tässä toki poikkeuksena mankkaus spottaajan tarjoamasta mankkapussista. On erityisen däbiherkkiä reittejä mutta tämä pitää kiipeilijän huomioida ja aktiivisesti hanskata esim. jalkoja koukistamalla heivareissa. Spottaajan pitää myös ymmärtää väistää viuhuvia raajoja.

Pia: Jos osuu isosti pädiin tai spottaajaan niin, että siitä voinee saada jotain apuja, silloin on däbi. Täähän on omatuntoasia. Moni on varmasti joskus ”däpännyt” ilmassa leijuvaan lehteen, mutta tuskin tuo on sendissä auttanut. Toiset ottaa senkin ”apuna” ja kiipeää uudestaan varmuudeksi. Jos tiedät, ettei däbi vaikuttanut suoritukseen ja omatunto on puhdas niin miksei, anna mennä tikkilistaan. Jos kuitenkin meinaa julkasta videon, tai esiintyy esimerkkinä muille, niin silloin olisi kiva, että sendi olis puhdas ja esimerkin mukainen. Muuten tulee kohu ja voi tulla nousijalle (ja ehkä muillekin) paha mieli.


Joskus spottaajan kannattaa väistää ihan suosiolla... @Antti Liukkonen

Tuomo: Däpillä tarkoitetaan kiipeilijän suorituksen aikana tapahtuvaa tahatonta kosketusta patjoihin, maahan, spottaajaan, puihin tai muihin objekteihin, jotka eivät kuulu alkuperäiseen ensinousijan kiipeämään reittiin.
Tuomo pohti kyseistä teemaa mainiossa blogikirjoituksessaan jo taannoin. Voit tutustua tuohon kirjoitukseen linkissä: Bouldersaimaa/Däpi

Pohdintaa: Däpeissä tulee äkkiseltään mieleen kaksi mieleen jäänyttä esimerkkiä. Ensimmäinen on ammattikiipeilijä Peter Bosma, joka teki toistonousun Nallen Normipäivään Ahvenanmaalla. Kyseinen nousu sai aikaan aika paljon kysymysmerkkejä, sillä se videoitiin The Sends -nimiselle kiipeilyvideolle. Videotallenteelta käy ilmi, että herra potkaisee sendissä spottaajaa kuuppaan, että kajahtaa. Peter pohtiikin videon haastatteluosiossa, että hän on sydämessään varma, että suoritus oli hänen mielestään validi. Ehkä jonkinlainen toinen äärilaita taasen löytyy nimeltä mainitsemattomasta vahvasta pohjoismaisesta kiipeilijästä, joka oli kiipeämässä fontainebleaussa ensimmäistä 8A -reittiään. Varsinaisessa suoritteessa käsi oli osunut toppidynossa puun lehtiin ja mies oli hypännyt topista pois, koska halusi kiivetä sen seuraavana päivänä puhtaasti.

MAGNESIUMIN KÄYTTÖ/ TIKKARIT
Jani: Luonnossa liikkuessa tulisi käyttää sitä tervettä järkeä. Kiipeilijänä et omista kiviä ja kiipeilypaikkoja, joten niiden kunnosta kannattaa huolehtia, ettei tule access-ongelmia. Niillä kivillä voi käydä muitakin ulkona liikkujia, kuin kiipeilijöitä.
Mankat otteilta ja tikkarit niiden vierestä harjataan pois lähtiessä ja roskat otetaan mukaan. Putsaamattomat otteet ja tikkarit näyttää todella rumilta, otteet voi mennä tukkoon ja vaikeuttaa omaa ja muiden kiipeämistä tai jopa otteiden saamista puhtaaksi harjalla ja vedellä. Teräsharjalla ei puhdisteta mankkoja otteista.



Toisen mielestä taideteos, toisen mielestä graffiti. @Marko Kauko

Rami: Magnesiumia ei kokonaan saa pois kivestä mutta selvät tikkarit kannattaa lähtiessä harjata näkymättömiin.

Pia: Mankkaa voi ja saa käyttää (paitsi Albassa taitaa olla jotain rajoitteita). Tikkimerkkejä saa käyttää, mutta ne tulee harjata pois ennen kotiinlähtöä. Kohteliasta on myös harjata enimmät mankat otteilta pois, mutta paljon kiivetyt reitithän pysyy valkoisina vaikka kuinka harjais.

Kyllä suomalaisenkin graniitin saa lasittumaan, jos oikein yrittää... @Marko Kauko
Tuomo: Ei niin paljon kuin on mahdollista, vaan niin vähän kuin on tarpeen. Tämä koskee niin mankan käyttöä kuin tikkareita. Oman kiipeilyn jälkeen otteet tulee harjata ylimääräisestä magnesiumista ja kiveen tehdyn tikkarit pyyhkiä pois. Melko usein tikkarit ovat joko turhia tai rajusti ylimitoitettuja otteen sijaintiin tai kokoon nähden.

Less is more!

Pohdintaa: Suurimmalle osalle kiipeilyn harrastajista on varmaan joskus reissulle tullut eteen tilanne, jolloin haluaisi ehdottomasti kiivetä jonkun tietyn reitin ja se onkin valumärkä. Kuivaamisesta mankan kanssa tulee huonoimmillaan ylemmän Paddington -kiven kaltainen sotku. Tohon kanssa kiviä ei taida nykyään enää kuivata kuin naapurikansan edustajat. Heillähän on tyylinä jopa lyödä otteelle reilusti mankkaa ja polttaa se sitten toholla kuivaksi. Otteiden harjaaminen näyttää varmasti isoissa kaupallisissa halleissa treenaaville hassulta, koska jokuhan ne otteet pesee kuitenkin. Yrkkien välisenä taukoharjoitteena se olisi kuitenkin monasti hyvä lisä, jotta reitit pysyisivät paremmassa kunnossa myös seuraaville kiipeilijöille.


KÄYTTÄYTYMINEN/ ÄÄNENKÄYTTÖ KALLIOLLA
Jani: Jos lähettyvillä on asutusta käyttäydytään sen mukaan, eikä karjuta naama punaisena tai luukuteta poppia stereoista niin, että korpi raikaa. Autot parkkeerataan niin, etteivät ne aiheuta muille tiellä liikkuville, tai pelloille meneville ongelmia.

Rami: Use common sense.

Pia: Mä en ite tykkää, jos joku soittaa musiikkia kalliolla, mutta eihän sitä kieltää voi. Jos maanomistajan mökki on ihan vieressä, silloin tulisi hillitä turhautuneita kränkkäyshuutoja. Pääsee sitä itse kultakin aina välillä voimasanoja suurempaankin ääneen, mutta luonnonrauha tulis mun mielestä pyrkiä säilyttämään. Toki normaalisti saa puhua, kyllähän ihmiset metsässä oleskelee. Roskat ja omat kamat kerätään tietty mukaan. Jos on määrätyt lähestymisreitit niin käytetään niitä, ettei tule kiipeilykieltoa (esim. Lahnajärvi). Autot jätetään merkatuille parkkiksille ja useimmiten yksityisteitä ei kannata ajaa, ainakaan Sipoossa.

Tuomo: Nämä nyt ovat kaikkien luonnossa liikkujien kesken ihan perusjuttuja. Ei mölytä vaan otetaan toiset luonnossa liikkujat ja itse luonto huomioon, sekä kerätään omat ja mahdollisuuksien mukaan myös muiden roskat mukaan lähdettäessä.

Pohdintaa: Peruskäyttäytymisen ja mölyämisen osalta asian pitäisi olla hyvinkin yksinkertaista, mutta valitettavan usein ei ole. Tämänkin kauden aikana on usean kallion ja boulderpaikan osalta oltu lähes katkolla sen vuoksi, että autoja on jätetty sikin sokin sovittujen pelisääntöjen vastaisesti ja pelipaikoilla on huudettu kuin puolimielet. Tärkeintä kuitenkin olisi kyky ottaa palautetta vastaan. Jos esimerkiksi maanomistaja, tai kallion vieressä lomaa viettävä mökkiläinen tulee esittämään toivetta rauhallisemmasta käytöksestä, olisi suotavaa pyrkiä siihen. Takaisin v***lu ei pääsääntöisesti ainakaan edistä asiaa.

Kuten jo tuli mainittua, nämä ajatukset ovat yhdenlainen näkemys asiaan ja jokainen voi harrastaa oman mielensä mukaisesti, jos näin haluaa. Tämä etiikkakeskustelu on hiukka sama asia, kuin greidikeskustelu. Toisille menee herne nenään siitä, että asiasta keskustellaan ja toisille siitä, ettei niin tehdä.


Drop of -reitti, miten pitkään toppikahvassa pitää roikkua? ;-) @Antti Liukkonen